Upcycling

Paula Malleus kertoo kirjastaan Upcycling – Vaatteiden toinen elämä Tarina kirjan takana -sarjassa:

Keväällä 2021 urani kai tuli jonkinlaisen turhautumisen kulminaatiopisteeseen, jossa totesin itselleni, että nyt on toimittava ja on tuupattava ymmärrykseni uusiotuotannosta kahden kannen väliin.

Olen tutkinut, keksinyt ja toteuttanut oman yritykseni alaisuudessa UPCYCLING-tekniikoita ja siihen liittyviä palveluliiketoimintamallikokeiluja pian 15 vuoden ajan. Olen myös ollut vuosikausia mukana edistämässä erilaisia kiertotalouteen liittyvien asioiden sisällyttämistä ammatillisiin koulutuksiin. Muutokset ovat aina hitaita, mutta minä en ole, joten siitä se sitten lähti – UPCYCLING-kirjan kirjoittaminen.

Tämä teos on ensimmäinen itselleni. En koskaan aiemmin ole kirjaa kirjoittanut, joten prosessi on ollut todella mielenkiintoinen ja myös jokseenkin pelottava. Etenkin käsikirjoituksen luovutus kustannustoimittajalle jännitti melkoisesti, mutta onneksi Basamin ammattimainen tuki huojensi huoliani, ja lopulta aikataulun mukaisesti päästin irti ja varsinainen kirjan hiomisprosessi pääsi alkamaan.

Tämän kirjan tavoite on vallankumous! Vallankumous siinä miten ajattelemme vaatteista ja miten monin keinoin niitä suunnittelemme, tuotamme ja kulutamme. Miten kiinnymme niihin, miten huollamme ja korjautamme niitä. Kirja pyrkii valaisemaan ja inspiroimaan, johdattamaan uudenlaisen asenteen ja arvopohjan äärelle, josta johdannaisena myös oma toiminta muuttuu.

Toisaalta oma maailmantilan ahdinkoni on kytenyt kai äidinmaidon maistamisesta saakka ja en olisi voinut kuvitellakaan itse tekeväni mitään muuta kuin jotain, mikä edes jollain tavoin pyrkii edistämään koko ihmiskunnan parempaa tulevaisuutta. Minulle tähän työkalu tai väline löytyi tekstiilin parista, jonka kanssa olen intohimoisesti puuhastellut aina 9-vuotiaasta saakka.

Koen, että meillä kaikilla on velvollisuus palvella ihmiskuntaa ja etsiä se tapa mikä meille kullekin on ominaista. Mitä kykyjä ja ominaisuuksia meille jokaiselle on annettu tämän tehtävän toteuttamiseksi?
Olen koostanut kirjan silmällä pitäen sitä, että se palvelisi mahdollisimman laajaa yleisöä, ei pelkästään yhtä porukkaa, kuten alan opiskelijoita. Toivon, että kirja inspiroi alaamme opettavia ja sillä toimivia, miettimään ja hyödyntämään sen oppeja omassa työssään. 
Tehdään yhdessä vallankumous ja pelastetaan maailmaa yksi vaate kerrallaan :-)

 


Paula Malleus (kuvaaja: Andreas Haals)