Viisas elämä

Ishikawa Takuboku

Ishikawa Takuboku (1886–1912) syntyi Iwaten läänin maaseudulla vähävaraisen buddhalaispapin perheeseen. Koulussa Takuboku oli kapinoitsija, mutta sanomattoman määrätietoinen ja kunnianhimoinen kirjoittamisensa suhteen. Keskeyttäessään kuusitoistavuotiaana koulunkäynnin hän oli päättänyt ryhtyä runoilijaksi.

Köyhä, teini-ikäinen ja itsevarma nuorukainen tunkeutui muitta mutkitta Tokion kirjallisiin piireihin. Ahkeruutensa ja lahjakkuutensa ansioista hän sai pian ystäviä, mutta myös menetti joitain alituisen rahan- ja avuntarpeensa tähden. Hänen itsevarmuudellaan oli kuitenkin katetta: muutkin kuin hän itse vakuuttuivat hänen kyvyistään.

Harva Meiji-kauden japanilaisrunoilija on hämmentänyt lukijoita ja kirjallisuudentutkijoita yhtä paljon kuin Ishikawa Takuboku. Hän oli lahjakas, varhaiskypsä runoilija, jonka ansioita uudistuneen tankarunouden ja modernin vapaamittaisen runouden kehittäjänä ei käy kiistäminen. Toisaalta hän ehti lyhyen elämänsä aikana moneen kertaan siirtyä lajityypistä toiseen, tyylilajista toiseen, koulukunnasta toiseen. Hän oli kaiken aikaa ikään kuin vakiintumisen kynnyksellä, mutta kuoli keuhkotautiin 26-vuotiaana, juuri kun oli valmis lopulliseen läpimurtoonsa.

Syötäviä runoja -kokoelman suomentaja Miika Pölkki (s. 1975 Kiotossa) on filosofian maisteri ja toimii tuntiopettajana Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella. Hän valmistelee väitöskirjaa assosiatiivisesta ajattelusta Japanin klassisessa kirjallisuudessa.

Kirjat

Syötäviä runoja